kokemuslisä

  • Olen hakemassa töihin kunta-alalle. Olen työskennellyt yksityisellä sektorilla 19 vuotta. Oikeuttaako tuo työkokemus työkokemuslisään kunta-alalla ja jos niin minkälaiseen? Työtehtävät ovat olleet mielestäni samankaltaisia kuin hakemassani työssä. 

    Entä vuosiloma, miten vuosilomaoikeus määräytyisi työkokemuksen perusteella ja paljon vuosilomoikeus mahdollisesti olisi?

  • Työskentelen lähihoitajana kehitysvammahuollossa. Luetaanko omaishoitajana tehty työ työkokemuslisään oikeuttavaan palvelusaikaan ja vuosiloman pituuteen?
  • Jäin työeläkkeelle 1.8.2018, mutta jatkan kuitenkin uudella sopimuksella peruskoulun luokanopettajana 1.8. muutaman kuukauden samalla työnantajalla. Nollaantuuko kokemuslisät?
  • Hei Olen toiminut toimitusjohtajana osaomistamassani yrityksessä. Työkokemuslisää laskettaessa on todettu työn olevan hyväksiluettavaa nykyiseen työtehtävään. Työkokemuslisää on huomioitu 5 vuotta eli yrittäjän maksimi hyväksilukuaika. Tulkitaanko toimitusjohtajana tehdyt työt yrittäjyydeksi vai työntekijänä toimimiseksi? Olen kuitenkin toiminut toimitusjohtajan pestissä yli 10 vuotta.