palkka

  • Olen kiinteistöpäällikkö koulutus-kuntayhtymässä.Minulle kuuluu hälytystyöt 24/7. Kun teen lomalla hälytystyöt (arki- tai pyhäpäivä tai yöllä) voinko vaatia mitään ylimääräistä? Minulla on myös liukumatyöaika.
  • Irtisanouduin vakinaisesta työsuhteesta. Minulle maksettiin henk.kohtaista lisää. Olin toisen työnantajan palveluksessa muutaman kuukauden. 

    Palasin kuitenkin aikaisempaan työpaikkaan takaisin määräaikaiseksi työntekijäksi.

    Henk.kohtainen lisä poistui ja minulle ei makseta sitä enää. Teen samaa työtä, samassa paikassa. Kuuluisiko lisä maksaa vai ei? 

  • Hei,

    Minulle on työssäni myönnetty henkilökohtainen lisä. Nyt kuitenkin lähden omasta työstäni työkiertoon, hieman eri tehtävään, jossa palkkakin muuttuu. Tämän työkierton kesto on 8kk ja sitten tarkoitus mitä todennäköisimmin palata takaisin omaan tehtävään. Vaikuttaako tämä henkilökohtainen lisä työkiertoon eli poistuuko se minulta siksi aikaa kun olen työkierrossa? Käsittääkseni se ei kuitenkaan voi kokonaan ”loppua” niin, että palatessani omaan työhön sitä en enää saisikaan? 

  • hei jos henkilökohtainen avustaja joka on kuukausipalkkalainen tekee A ja B kanssa yhtä aikaa esim retken klo 12-14. ni meneekö tosiaan niin että avustaja saa palka 2h ja avustettavilta menee yhteensä 4 h.
  • Paljon on Hoitologistikon palkka HUSissa? Entä paljon kokemuslisät nostaa palkkaa?

  • Mikä on hyvinnvointiavustajan palkka;

    se puuttuu (11.10.2019)

    on line -palkkataulukostanne ammattinimikkeittäin.

  • Hei.

    Olen ollut työsuhteessa Palmiaan pian 12 vuotta. Nyt minut on lomautettu

    kuulemani mukaan vuoden vaihteeseen saakka. Voiko työntekijän lomauttaa

    niin pitkäksi aikaa? Jos minut irtisanotaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä,

    maksetaanko minulle irtisanomisajan palkka? Ja mikä se aika on? Vanhuuseläkkeeni

    alkamispäivä on 1.6 2021

  • Olen irtisanoutunut 11.3.2019 lähtien erään kunnan palveluksesta. Minulle oli kertyneitä lomapäiviä 26 pv. Pidin lomaa 10 pv ja minulle sovittiin maksettavaksi 16 pv palkkaa. 30.3.2019 sain viimeisen palkkaerän jossa minulle ole maksettu 16 pv palkka, muttei lainkaan lomarahaa?

    Lisäksi paikallisneuvotteluissa vt. virkani palkkaa korotettiin ja sovittiin maksettavaksi paikallisesta järjestelyvaraerästä 450 €/kk korkeampaa palkkaa  takautuvasti 1.1.2019 lähtien (Kunnahallituksen hyväksymä päätös). Ymmärtääkseni minulle kuuluu maksettavaksi ajalta 1.1.-11.3.2019 järjestelyvaraerää?  

  • Moikka, vaikka olen näitä lueskellut niin en ihan vielä ole saanut selvyyttä kysymykseeni. 

    Olen vakituisessa työsuhteessa ja tällä hetkellä hoitovapaalla ja ajattelin irtisanoutua opiskelujeni takia, jotka alkavat 4.1.2022.

    Irtisanomisaika on kuukauden. 

    Minulla on pitämättömiä lomapäiviä 26. Maksaako työnantaja nämä pitämättömät lomapäivät rahana vai pitääkö minun pitää nuo lomat vaikka olen hoitovapaalla enkä varsinaisesti töissä. 

  • Hei, 

    Olen saanut vakipaikan 2017 elokuussa ja jäänyt äitiyslomalle lokakuussa 2017. Olen saanut palkan ensimmäiseltä kolmelta kuukaudelta.

    Jos haluan irtisanoa itseni nyt kun olen edelleen hoitovapaalla, joudunko maksamaan jotain työnantajalle takaisin ja kuinka irtisanomisaika käytännössä tapahtuisi? Menisinkö sinne kahdeksi viikoksi kuitenkin?